Masseria
Capocanalen pitkä historia uloittuu aina 1500-luvulle
saakka. Masseria Capocanale tarjoaa mielenkiintoisen ja erinomaisen
esimerkin siitä kuinka alueen pitkäaikainen johtava
maatila yhden suvun omistuksessa on muutettu nykyisin uudistetuksi
ja elegantiksi lomanviettopaikaksi.
Kuten paikallisiin tapoihin on aikojen saatossa kuulunut, tila
on ympäröity aidalla ja paikkaan saavutaan näyttävän
portin ja kauniin puistotien kautta. Kuljettaessa tilan ympäristössä
useita vuosisatoja vanha historia alkaa kertomaan omaa tarinaansa:
ikivanhat kanjonit sekä muinaisten raunioiden ja luolakaiverrusten
jäännökset kertovat ajansaatossa paikkaa asuttaneista
ihmisistä ja siitä kuinka maaseudun asumiskulttuuri
on tarantinon ensimmäisistä asukkaista tähän
päivään saakka kehittynyt.
Erityisen mielenkiintoisen Masseria Capocanalesta tekee sen
ympäristöstä löytyvät käsinkoskettavissa
olevat palat menneisyydestä; vuosisatoja vanhat rakennelmat
ja niiden jäänteet, kuten asumusten sekä muiden
rakennusten rauniot, siltarakennelmat, luolat ja hautakuopat.
Vanhimmat asumusten merkit ovat löydettävissä
pehmeään kiveen kaiverretuista luolista, joita ihmiset
ja eläimet muinoin asuttivat. (Nykyisin vielä muutama
niistä on lähialueilla asumiskäytössäkin.)
Paikallisen
maanviljelyksen ja asutuksen kehityksen vaiheet ovat nähtävissä
näissä merkittävissä jäännöksissä,
jotka muinoin rakennettiin paikalla virranneiden jokien varsille.
Jokien kuivuttua rakennusten rauniot kohoavat ylväinä
veden uurtamien kanjoneiden varsilla kertoen myös alueen
arkkitehtuurin kehittymisestä ajansaatossa. Edelleen näiden
samojen kanjoneiden varsilla kohoaa suuriakin asutuskeskuksia
kuten Statte, Massafra ja Laterza, sekä tietenkin yhä
toimivia maatiloja.